Vuoden Sahayrittäjä 2017

Sahayrittäjä Pentti Huppunen, Höyläämö Huppunen Ky ja Metsätila-arviointi O. Nieminen Oy palkittiin vuoden 2017 sahayrittäjä -palkinnolla.

Palkinto myönnettiin Ylihärmässä Suomen Sahayrittäjän ry:n järjestämän Talvisavut 2018 -tapahtuman yhteydessä.

“Kolmikon menestyksekäs ja saumaton yhteistyö on esimerkki onnistuneesta verkostoitumisesta”, kertoo Suomen Sahayrittäjät ry:n puheenjohtaja Timo Ripatti.

Nurmijärveläisen trion yhteistyö alkoi lehtikuusen sahauksesta ja höyläyksestä seitsemän vuotta sitten.

Työnjako kolmikossa toimii niin, että Olavi hankkii tukit.  Pentti sahaa Kara Masterilla ja tarvittaessa pienii tukkeja aluksi vannesahalla. Laudat ja lankut rimoitetaan ja siirretään rimanippuina Jyrkin kuivaamoon ja kuivauksen jälkeen Jyrki höylää ja pistää valmiin tavaran varastoon.

Yrityksen suurimmat toimittajat ovat Metsähallitus ja Tornator, mutta satunnaisesti yrittäjät jalostavat myös yksityisten metsänomistajien lehtikuusia.

Kolmikkoa täydentää Olavin poika Mikko Nieminen, joka uskoo jatkavansa isänsä jalanjäljissä lehtikuusen parissa.

“Kerran 10-vuotiaana karkasin koulusta, että pääsin sahaamaan”, hän nauraa.

Yrittäjien tärkein tuote on terassilauta. Lisäksi he sahaavat esimerkiksi lankkuja ja ulkorakenteita.

KOTIMAISTA LEHTIKUUSTA TERASSEIHIN

Olavi Nieminen, Pentti Huppunen ja Jyrki Huppunen aloittivat yhteistyön lehtikuusen sahauksessa ja höyläyksessä vuonna 2011. Tosin kokemusta lehtikuusen jalostuksesta oli saatu Lopen Haapastensyrjästä hankituista lehtikuusitukeista, joita oli sahattu ja höylätty omaan käyttöön. Alkuun lähdettiin kokeilumielellä, mutta pian lehtikuusi vakiintui isoksi osaksi kunkin yrittäjän työtä.

Työnjako kolmikossa toimii niin, että Olavi hankkii tukit. Suurimpia toimittajia ovat Metsähallitus, Tornator ja metsänhoitoyhdistykset. Pentti sahaa Kara Masterilla ja tarvittaessa pienii tukkeja aluksi vannesahalla. Laudat ja lankut rimoitetaan ja siirretään rimanippuina Jyrkin kuivaamoon ja kuivauksen jälkeen Jyrki höylää ja pistää valmiin tavaran varastoon.

Tärkein tuote on terassilauta, jota höylätään neljää eri kokoa. Myös lankkuja ja tolppia höylätään piha rakentamiseen. Merenrantalaitureihin sahataan järeitä hirsiä ja lehtikuusipitkospuilla on jatkuvasti kysyntää. Jyrkillä on myös terät erilaisten ulkovuorien ja sisäpaneelien höyläykseen. Lehtikuusesta on valmistettu myös parvekelaattoja, hirvitorneja ja ulkoilualueiden opastetauluja.

Yhteistyö on sujunut hyvin ja toimintaa on vähitellen kehitetty. Olavin poika Mikko on tullut toimintaan mukaan. Saha ja rimoitus on saatu täysin katon alle ja valmiin tavaran kuljetuksista on osa ulkoistettu.

Kotimaisen lehtikuusen kysyntä näyttää jatkuvan hyvänä, koska sillä on paljon nykyihmiselle tärkeitä ominaisuuksia: sopii ulkorakentamiseen, kestää ilman käsittelyä ja harmaantuu kauniisti vanhetessaan.

Toiminnan sijoittuminen Nurmijärven Perttulaan on myös kiistaton etu, sillä isot ulkorakentamismarkkinat ovat aivan vieressä.

Mutta tärkeintä yhteistyön onnistumisessa on hyvä porukka. Jokaisella on oma paikkansa, mutta kaikki kantavat vastuuta myös kokonaisuudesta.